Ainia – yritysten Akilleen kantapäitä torjumassa vuodesta 2008

Ainia on Corporate Tech -alan yritys, joka yhdistää teknologian ja palveluhallinnan. Autamme yrityksiä digitalisoimaan toimintajärjestelmiään ja palvelukäyttöliittymiään. Kaikki tähtää liiketoiminnan digitalisoitumiseen hallitusti. Vaalimme asiakaslähtöistä asennetta, avoimuutta ja luotettavuutta. Meitä ainialaisia yhdistää ratkaisukeskeisyys, uteliaisuus sekä vahva halu innovoida ja luoda uutta!

AINIA sai aikoinaan nimensä aikamoisen brainstormin jälkeen. Nimen piti olla hyvin soljuva, verkkotunnarit vapaana ja jotenkin assosioida meidän tekemiseen. Siinä sitä riitti miettimistä. Lopulta idea tuli kreikan mytologiasta. Ainia oli amatsoni, joka taisteli Troijassa, Penthesileaan vierellä Akillesta vastaan. Tuosta oli suht helppo kääntää se myös meidän toimintaan. Kuten esikuvamme, myös me ainialaiset taistelemme parempien palveluiden puolesta iskemällä kipupisteisiin – Akillesta kantapäähän – ennakkoluulottomasti omalla osaamisellamme.

Anna meidän nostaa palvelutasoanne vahvan arkkitehtuuri- ja teknologiaosaamisemme avulla.
Ota yhteyttä tai varaa aika.

Jani Valkonen, CEO

Jani Valkonen

Toimitusjohtaja
+358-50-324 9416

PASSIONPOWERPERFECTION

Ainia numeroina

Ainia numeroina

Yhteistyökumppaniksi?

Etsimme jatkuvasti yhteistyökumppaneita.

OTA YHTEYTTÄ